Kurssien viemää

Nyt kun koulu on virallisen todistuksen noutoa vaille sinetöity on aika uhrata muutama sana itse opiskelulle upeassa Vilnan yliopistossa.

Kokemukseni mukaan opetuksen ja kurssien sisältöjen taso vaihtelee suuresti tiedekuntien ja yksittäisten kurssien välillä. Kaikki tänä keväänä valitsemani kurssit olivat tarkoitettu ainoastaan vaihto-opiskelijoille, mikä näkyi myös monesti melko alhaisena vaatimustasona. Toisaalta ne ystäväni, jotka päätyivät muun muassa kansainvälisten suhteiden ja politiikan kursseille yhdessä paikallisten opiskelijoiden kanssa joutuivat oikeasti tekemään töitä arvosanojensa eteen.

Kurssien peruutuksista, päällekkäisyyksistä ja kampusten välimatkoista johtuen  alkuperäinen kurssisuunnitelmani muuttui jo heti helmikuun alussa. Valitsemistani viestinnän kursseista yhtä ei järjestettykään kevätlukukaudella, toinen meni itselleni aikataulullisesti plörinäksi  ja kolmannen sisältö tuntui liian tutulta. Päätinkin raivata kurssisuunnitelmaani tilaa Vilnan yliopiston (kuulemani mukaan) laadukkaille psykologian opinnoille, joita myös sivuaineenani luen. Lopulliseen Learning agreementiin kirjattiin siis seuraavat kurssit: Survival Lithuania, Lithuanian Language 1, Russian Language 1, Communication Psychology, Life-span Development sekä Mental Health and HIV/AIDS.

Survival Lithuania –kurssi oli kaksi viikkoa kestävä intensiivikurssi, jossa päivittäin puolentoista tunnin ajan keskityttiin liettuan kielen perusteisiin selviytymisen tasolla. Kurssi oli hyödyllinen ja opettajasta riippuen hyvinkin hauska. Lopuksi tentittiin hyvin yksinkertaisia ilmauksia ja sanastoa. Ymmärtääkseni suurin osa kahdestasadasta vaihtareista valitsi tämän kurssin, mutta tarkempaa tietoa siitä, kuinka moni lopulta opintopisteet kurssista keräsi, ei juurikaan ole.

Kielen haastavuus ja monien ”en todellakaan tarvitse liettuan kieltä ikinä elämässäni”-asenne johti siihen, että alkeiskurssin jälkeen kielen jatkajia ei enää löytynyt kuin kolmen ryhmän eli noin 30:n opiskelijan verran. Itse olin –ja olen edelleen sitä mieltä, että mikäli on valmis muuttamaan puoleksi vuodeksi toiseen maahan ja kulttuurin, kuuluisi mielenkiinto paikallisen kielen oppimiseen lähes siirtolaisen velvollisuuksiin. Etenkin Liettuan kaltaisessa maassa, jossa pääkaupungin keskustan ulkopuolella englanninkielentaitoinen myyjä/tarjoilija on yllättävä poikkeus, on hyvä pyrkiä ymmärtämään ja tulla ymmärretyksi edes sillä alkeellisimmalla kielellisellä tasolla. Lisäksi liettualaisen asiakaspalvelun nyrpeys johtuu usein pikemminkin yhteisen kielen puuttumisesta kuin henkilökohtaisesta tylyydestä. Kuten missä tahansa maassa, jo muutama sana paikallista kieltä tekee ihmeitä palvelun laadulle. Joskus saattaa jopa yllättyä tarjoilijan hyväksyvästä ja kannustavasta hymystä kun olet onnistunut tilaamaan koko seurueen illalliset liettuaa murtaen! Se on sitten aivan sama, meneekö kieliopillisesti se sopan tilaaminen nappiin. Tärkeintä on täysi vatsa ja iloinen mieli.

Palatakseni takaisin kursseihini Vilnan yliopistossa, on myönnettävä, että kyseinen liettuan kielen jatkokurssi oli kevään kursseista työläin, haastavin ja raskain. Opetusta oli koko kevään ajan 3 kertaa viikossa, ja joka kerralle tuli valmistella tehtäviä tai lyhyitä kirjoitelmia. Helppojen opintopisteiden takia kukaan tuskin kurssia valitsi, sillä jos vertaa kurssista saatavaa neljää opintopistettä ainoastaan 2 kertaa viikossa pidettävään melko kevyeen venäjän alkeiskurssin viiteen opintopisteeseen on selvää, että ainakaan kielten kurssien opintopisteet eivät ole täysin tasapainossa. Kuuleman mukaan tähän on suunnitteilla muutos ensi lukuvuonna. Sekä venäjän että liettuan kursseilla arvostelu suoritettiin sekä kuuntelun, kirjallisen että suullisen kokeen perusteella.

Kursseistani suurimmat odotukset kohdistuivat Communication psychology- kurssiin, sillä innoissani odotin sen yhdistävän pääaineeni yhteisöviestinnän ja sivuaineeni psykolgian teemat harmoniseksi kokonaisuudeksi. Toisin kuitenkin kävi, sillä kurssin alkuperäisen opettajan (kuka kuuleman mukaan on yksi inspiroivimmista professoreista kyseisessä yliopistossa) joutuessa sairaalaan hänen saappaisiin astui opettaja, jonka tietämys kummastakaan aiheesta –tai englannin kielestä – ei juurikaan vakuuttanut.

Life-span Development-kurssilla kävimme yhdessä hyvin pätevän opettajan johdolla läpi koko ihmisen elämänkaaren kehityksen hedelmöityksestä viimeiseen henkäykseen. Tämä hyvin mielenkiintoinen ja myös poikkitieteellinen kurssi tarjosi täydentävän jatkon Jyväskylän Yliopiston psykologian perusopintoihin kuuluvalle kehityspsykologian kurssille, jossa keskityttiin lähinnä lapsuus- ja nuoruusajan kehitystehtäviin. Arvostelu suoritettiin kahden esitelmän ja tiileskiven kokoisen kirjan tenttimisen perusteella.

Kursseistani yllätti ensimmäistä kertaa järjestettävä Mental Health & HIV/AIDS. Huumeiden käyttö ja HIV/AIDS ovat Liettuassa valitettavasti täysin eri luokan ongelmia kuin lintukoto Suomessamme ja tästä syystä kurssi  osoittautui todella mielenkiintoiseksi ja auttoi ymmärtämään myös tätä maata ja sen toimintaa entistä paremmin.  Tiivistetysti kurssilla pyrittiin näkemään mielenterveyden ja HIV:n  välistä yllättävän yleistä yhteyttä, mutta aiheemme levisi pitkälti myös muihin teemoihin kuin huumeidenkäyttöön ja vieroitushoitoihin. Raa’an faktan lisäksi kurssi sisälsi  reilusti itsetutkiskelua sekä omien asenteiden ja ennakkoluulojen tarkastelua ja arvioimista. Vähemmän akateemisen otteen korvasi kurssin käytönnänläheisyys ja intiimiys. Vierailimme pariin otteeseen huumeidenkäyttäjien vieroitushoidossa, HIV-positiivisten tuki- ja ohjauspalvelulaitoksessa sekä tapasimme henkilöitä, jotka työskentelevät päivittäin HIV/AIDS potilaiden kanssa. Myös kurssin kaksi opettajaa nuoresta iästään huolimatta olivat työskennelleet teeman parissa vuosikausia, joten ymmärrystä, pätevyyttä sekä taitoa osoittaa asioiden välisiä yhteyksiä ei heiltä uupunut.

Tiivistettynä voisin sanoa, että opiskelu Itä-Euroopan vanhimmassa yliopistossa oli vaihderikasta ja vaihtelevaa. Ensimmäisen viikon tiedekuntien kurssiesittelyihin kannattaa herätä, sillä moni kurssi vaikuttaa paperilla hyvin erilaiselta kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Kurssiesittelyissä näkee myös opettajien kielitaidon tason. Tänne tuleville opiskelijalle tiedoksi, jos haastetta haluaa opintoihinsa, kannattaa pyrkiä paikallisten opiskelijoiden kursseille.

Superfood, superstars and supercars

Toukokuun alkuviikkojen lähes 30 asteen helteet ja auringonotot ovat kääntyneet päivittäisiksi sateiksi ja koulutehtävien loppurutistuksiksi. Sisätiloissa olo ei kuitenkaan puuduta, sillä viime viikolla ehdittiin tehdä paljon:

Lauantaina vietettiin kansainvälistä Ravintolapäivää, mutta Vilnan katukuvasta sitä ei erottanut. Olimme kuitenkin aiemmin saaneet selville, että joku taho valmistaa suomalaisia herkkuja lähellä Uzupisin siltaa eli käytännössä kiven heiton päässä meidän kotoa. Aikaisemman Suomi-iltamme menestys ja vaihtaritoveriemme rakastuminen munavoihin ja karjalanpiirakoihin rohkaisi meitä kutsumaan kaverimme viettämään Ravintolapäivää suomalaisen ruuan merkeissä. Paikalle saavuttuamme tajusimme, että järjestävä taho onkin Suomen suurlähetystö ja siellä työskentelevät suomalaiset jotka hääräsivät "I wish I was in Finland"-paidoissaan. Rakennuksen toisen kerroksen ikkunasta tarjoiltiin korihissillä sulhaspiirakoita munavoilla sekä lohi- ja poroyllätyksiä aaltomaisissa kupeissa samalla kuin grillissä kärysi makkara, pihvit ja kasvishöyste ja laseissa kuohui kotitekoinen sima. Helteistä iltapäivää säesti suomalainen tango ja Vilnia-joen kuohu.

Ravintolapäivää suurempaa katunäkyvyyttä keräsi vuotuinen Katumusiikin päivä. Vanhakaupunki täyttyi sadoista katumuusikoista, joista useammat olivat parempia kuin yksikään viimevuosien kykykilpailun voittajatähti. Kykykilpailua seurattiin myös lauantai-iltana kun vaihtarikaverimme liettualaisvahvistuksineen täyttivät sohvamme ja  Euroviisut pienen televisiomme ruudun.

Myös Erasmus-opiskelijat edustivat soitto-
laulutaidoillaan

Vaikka Vilnaa halkookin suuri Neris-joki, ei kaupunki ole erityisen tunnettu uimamahdollisuuksistaan. Maanantai kunniaksi hyppäsimmekin paikallisliikenteen bussiin ja suuntasimme noin tunnin ajomatkan päässä sijaitseville Vihreille järville (Žaliųjų Ežerų) kastamaan uudet uimapuvut ja heittämään talviturkit. Yllätykseksemme järvet todellakin olivat vihreitä, mutta hyvin kirkkaita ja sijaitsivat keskellä suuria metsiä. Olimme varautuneet myös opiskelemaan auringonoton yhteydessä, mutta lännestä vyöryävät tummat ukkospilvet ajoivat meidän takaisin bussipysäkille juuri sopivaan aikaan, sillä kirkkaat salamat ja kaatosade täytti taivaan minuutteja myöhemmin.

Se, joka uskalsi heittää talviturkin

Se, joka ei uskaltanut.

Keskiviikkona Vilnaan saapui Suomessa jo pahennusta herättänyt Gumball3000. Rotuše aikšte eli kaupunkintalon aukio aivan kotimme vieressä täyttyi superautoista ja supertähdistä. Tottakai mekin olimme menossa mukana, jonka ansiosta bongasimme mm. David Hasselhoffin, räppäri Xzibitin, Johnny Knoxvillen sekä ralliin osallistuvat suomalaiset Elastisen, Uniikin ja Duudsonit. Viimeisimpien kanssa saimme mahdollisuuden jutellakin muutaman sanan.

Hassle the Hoff

Duudsons

Elaa-aa-a

Hermoja raastavan liettuan kielen kirjalliset ja suulliset kokeet ovat viimein takanapäin. Kielen haasteellisuuden ja oman turhautuvan ja jähmeän kielipään vuoksi menestystä on turha toivoa, mutta naurettavat 4 opintopistettä koko kevään kestäneestä 3krt/vk kurssista olisi kyllä paikallaan. Ensiviikon elämänkaaripsykologian esitelmän ja tentin, venäjän suullisen ja kirjallisen kokeen sekä erään esseen palautuksen jälkeen koulu on tältä keväältä taputeltu. Mutta ihan vielä ei saa huokaista.

Ristiretki Šiauliaihin

Kouluvelvollisuudet ja etenkin vieraat ovat pitäneet meidät niin kiireisinä viime viikkojen ajan, että tapahtumien päivittäminen kirjalliseen muotoon tänne on jäänyt jäähylle. Nyt kuitenkin kun ensiviikon tentteihin lukeminen tulisi aloittaa, kummasti löytää kaikkea muuta parempaa tekemistä…

Viime viikonloppu oli urheilua, historiaa, ristejä ja asfaltti-ihottumaa täynnä. Ystäväni Essi saapui Vilnaan viettämään syntymäpäiviään ja kärsimään helteistä. Neljän päivän lomaan sisällytettiin lonkkarointia Vingio Parkasissa, keilailua ja kepta duonaa Akropoliksessa, hyytäviä hetkiä Kansanmurha-museon teloituskellareissa, terasseilua ja piknikkejä, markettiostoksia, mopsin metsästystä sekä päivämatka luoteis-Liettualaiseen Šiauliain kaupunkiin ja sen kuuluisaan pyhiinvaelluskohteeseen Ristikukkulalle. Loppukliimaksi syntyi kun bongasimme Suomen presidenttiparin asumasta asuntoamme vastapäätä valtiovierailunsa aikana.

Šiauliain kaupunki on maan kaupungeista neljänneksi suurin. Itse kaupunki ei juurikaan vedä puoleensa turisteja vaan magneettina matkailijoille toimii lähistöllä keskellä peltoja sijaitseva Ristikukkula (Kryžių kalnu). Kukkulalla tököttää sellainen määrä erikokoisia, –näköisiä ja -ikäisiä ristejä, että niiden laskeminen –tai määrän hahmottaminen on ihmisjärjelle mahdotonta. Nykypäivänä veikkailut huojuvat kymmenistä tuhansista miljoonaan. Ristikukkulan alkuhistoria on osittain hämärän peitossa, mutta ristien pystyttelyn arvellaan saaneensa alkunsa samoihin aikoihin kun liettualaiset kahistelivat saksalaisen valloittajien kanssa Šiauliain kaupungin hallinnasta. Ristien pystyttämisestä on tullut vieraan vallan painostusta uhmaavan kansallisen itsenäisyyden ja katolisen uskonnon symboli. Erityisen aktiivista ristien pystyttelyä oli Venäjän tsaarin vallan ja neuvostomiehityksen aikana. Neuvostovaltaa ristiviidakko ja sille suunnatut pyhiinvaellusmatkat ärsyttivät niin paljon, että ristit ja kaadettiin useaan otteeseen ja jopa kukkula lanattiin tasaiseksi. Tästä huolimatta kukkula ja ristit nousivat aina uudelleen.

Junamatkamme Vilnasta Šiauliaihin kesti 2,5 tuntia, jonka jälkeen löysimme bussiasemalta rouhean paikallisbussin kohti Ristikukkulaa. Vajaan vartin päästä löysimme itsemme valtatien varresta, josta kävelimme parisen kilometriä itse kukkulalle. Kukkula risteineen ja hiljaisine nunnarukouksineen oli kirkkaassa auringonpaisteessakin niin vaikuttava, että pimeän aikaan rohkeuden keräämiseen menisi useampi tovi.

Ristikukkulalta lähdettäessä meidät hyvästeli haikara-
pariskunta

Yvi-ulkomaankirjeenvaihtajat Berliinissä

Mistä on onnistunut viikonloppu tehty? Kuudesta yvistä, parista siipasta, Berliinistä, currywurstista, festareista, kebabista, nähtävyyksistä, naurusta ja auringosta. Siitä on onnistunut viikonloppu tehty.

Joten niin koitti se riemuisa päivä kun rakkaan yvi-vaihtarikollegat Euroopan laidoilta irtautuivat vaihto-opinnoistaan viikonlopuksi ja matkustivat kuka milläkin ja kuka mistäkin Saksan ylvääseen ja vapaamieliseen Berliiniin. Jotta pystyimme maksimoimaan mainiosta seurasta nauttimisen, majoituimme yhteiseen Pfefferbett-hostelliin, suurin osa samaan huoneeseen. Hostellimme sijaitsi Itä-Berliinin puolella, Prenzlauer Bergissä, joka Iltasanomien aukottoman tietolähteen mukaan on tunnettu ”hipstereiden trendikkäänä ydinalueena, jossa voi käydä ihanalla vegebrunssilla ja indie-bändien keikoilla turvallisesti”.  Alue kieltämättä oli viihtyisä, värikäs ja kiinnostava -kuten koko kaupunki ensivierailijan silmin.

Yvit muurilla

Pakollisten nähtävyyksien (TV-torni, Berliinin muuri, Branderburgin portti, Holokaustin muistomerkki & East Side Gallery) bongailun lisäksi vietimme suloisen sunnuntain Mauerparkin ulkoilmakirpputorilla, joka käytännössä on lähempänä festareita kuin perinteistä toria. Lukuisat artistit ja eriluokan taitelijat viihdyttivät nurmikolla auringossa lötköttelevää, olutta siemailevaa kansaa toisten tehdessä vanhoja ja ei-niin vanhoja löytöjä. Kuten missä tahansa kirpputorilla, myynnissä oli aarteita ja puhdasta romua, vanhoja helmiä ja uutta krääsää. Tärkeintä oli kuitenkin koko päivän kestävä lämmin tunnelma ja hyvä meininki.

Maanantaina haikeana hyvästelimme toisemme ja sanoimme heipat syksyyn. Vaikka vaihdon aikana onkin saanut rutkasti uusia kavereita eikä ikävä ole liiaksi kurkkinut, on silti ihana nähdä ystäviä sieltä mistä lopulta tulee. 

Kiitos ja nähdään Jyväskylässä!

Ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua

Koripallo on liettualaisille toinen uskonto ja pyhä palvonnan kohde. Jos Suomessa paremman puutteessa keskustelu kääntyy säähän, täällä puhutaan koripallosta. Parhaimmat pelaajat ovat kovan luokan julkkiksia, joiden elämää seurataan myös koripallon ulkopuolella. Koripallo paitsi yhdistää myös jakaa kansaa, ja pelien jälkeiset rajut yhteenotot eivät ole Liettuassa harvinaisia.

Parisen viikkoa sitten uppouduimme syvälle Liettualaiseen kulttuuriin ja asettelimme takapuolemme Zalgiris Areenan yläkatsomon takarivin penkeille. Kyseessä ei ollut mikä tahansa katukorishölläily vaan vastakkain 12 000 katsojan eteen asettuivat kaksi Liettuan ylivoimaisesti kovinta joukkuetta –Vilnan Lietuvos Rytas ja kotijoukkue Kaunas Zalgiris.  Odotettavissa oli siis varsinainen hegemonia-ottelu naurettavaan reiluun viiden euron hintaan.

Jännitystä ilmassa ennen matsin alkua

Vihreä Zalgiris ja valkoinen Lietuvos Rytas

Kyseiselle koripallopelille ja sen valtaamalle intensiiviselle tunnelmalle on vaikea, ellei mahdotonta, löytää suomalaista vastiketta. Desibelit nousivat lähes korviasärkeviin lukemiin kun Zalgiriksen 11000 fania vuorottain hurrasivat omiaan ja buuasivat ja vihelsivät vastustajan saadessa otetta palloon. Suomalaisesta anniskelukäytännöistä poiketen faneja ryyditti katsomassa lukuisat oluttuopit ja lisäenergiaa sai hakea kioskilta kovien viinojen muodossa. Väliajoilla ja aikalisien minuuteilla yleisöä viihdyttivät Zalgiriksen cheerleader tytöt ja sponspreiden psonssaamat kilpailut.

Kiitos liettualaisen mäyräkoiran
katsomoon voi päästä kuivana.

Koripallomatsi on perhetapahtuma.
Lapset pahoinpitelivät paikallisen Valion maskottia.

Tunnelma ja huutomyrsky jatkui mylvivänä koko pelin ajan. Valitettavasti jouduimme karkaamaan pelistä viisi minuuttia ennen viimeisen ja ratkaisevan neljänneksen loppua, sillä viimeinen juna Kaunasista Vilnaan vislasi liikkeelle 21.15. Kavutessamme ulos stadionilta peli oli äärimmäisen jännittävä: Lietuvos Rytas oli noussut ensimmäisen kehnon neljänneksen altavastaavan asemasta tasapisteisiin, ja Zalgiris faneineen teki kaikkensa pysäyttääkseen vastustajan nousukiidon. Vilnaan palatessamme kuulimme, että Lietuvos Rytas (=Liettuan aamu) oli lopulta voittanut ennakkosuosikki Zalgiriksen muutamalla pisteellä. Liettualaiset ystävämme kehottivatkin meitä käymään useimmin Rytasin peleissä, sillä ilmeisesti toimme hyvää onnea ja pelisilmää pääkaupungin joukkueelle  -vaikka mielissämme kannustimme salaa Zalgirista.